Noniin. Nyt on reissusta kotiuduttu ja peseydytty. Tosin rinkka odottaa vielä purkamistaan.

Jos joku tätä blogia sattuu seuraamaan, niin ehkä huomasi aiemmat raportit matkalta. Kännykällä tuo bloggaaminen on vaan niin nälkäistä hommaa, etten tuon aktiivisemmin sitä jaksanut harrastaa. Ensi reissulla ehkä sitten.






Anyways. Matkaan siis lähdettiin keskiviikko iltana, kun Kari kurvasi pihaan uudenkarhealla Avensiksellaan, (joka suoriutui myös hyvin maastoauton hommista.)Täältä Kokkolasta siis jatkoimme matkaa Oulun rautatieasemalla, josta HelsinginJocke hyppäsi kyytiin. Kari ajoi urhoollisesti koko matkan ja Saariselällä olimme noin 7 aikaan aamulla. Vielä parin tunnin ajomatka, jonka jälkeen vielä pieni pikataival kävellen ja olimme perillä. Leiri pystyyn, ruokaa naamaan ja unta palloon. Neljän tunnin päästä herätys, taas ruokaa naamaan ja kalaan! Tästä eteenpäin ei sitten paljon kelloa katseltu, vaan nälkä ja väsymys rytmittivät elämää. Kunnon irtautuminen arjesta!


Ei paskemmat maisemat leiripaikalta joelle.


Paikkahan on siitä erikoinen Suomessa, että homma on pääasiassa näkyvän kalan kalastusta. Tähystäjän ja kalastajan yhteispelillä meininki oli kuin leffoissa! Jokea reunustavat korkeat hiekkatörmät, joiden päältä näkee joen pohjan lähes kokonaan. Aluksi kaloja on vaikea erottaa hyvän suojavärityksensä ansiosta, mutta kun kala liikahtaa, on sitä helppo alkaa seurailemaan. Tähystäjä ei vaan saa hetkeksikään irrottaa katsettaan kalasta, silloin se nimittäin taas häviää kivien joukkoon.

Harjuksia tuli oikein mukavasti, ei tosin mitään kovin isoja, keskikoko about 35-40cm, ja oli siinä muutama 40 cm paremmallakin puolella. Eli ihan kelpo kaloja. Taimenia sain kokonaiset 2 kpl, about 30cm kumpainenkin. Vaikka alamittaisia olivatkin, niin voimaa pienistä piruista löytyi kuin isommastakin kylästä.


Taimen n. 30cm.


Kartsalla kala kiinni.


Jocken pyydystämä pikkuharri.



Yksittäisiä isoja taimenia näkyi siellä täällä, mutta eniten sydämen tykytyksiä tarjosi eräässä suvannossa pyörinyt parvi koostuen viidestä tai kuudesta noin 4-5 kg kalasta! Huh.

Kalat siis näyttäytyivät vain lyhyen ajan ennen kuin painelivat pois näköetäisyydeltä ja perhon heittäminen niille oli kaikkea muuta kuin helppoa. Takaheitolle tilaa oli noin metri x metri -kokoinen reikä pusikossa ja kalat juuri ja juuri heittoetäisyydellä. Alaheitto tai rullaus ei tullut kysymykseen, koska kalat ovat kirkkaassa ja hitaasti virtaavassa vedessä uskomattoman arkoja. Siiman lätinähän olisi säikyttänyt otukset tiehensä heti alkuunsa. Yrittänyttä ei laiteta. Sain kuin sainkin muutaman heiton hyvin onnistumaan ja perhon kalojen näköpiiriin. Itse en tuosta heittopaikasta kaloja nähnyt, mutta matkassa mukana ollut Jocke ja Kari hoitivat tähystyksen. Ja jumalauta että sydän löi kovaa kun pojat yhteen ääneen: "Nyt yksi kääntyi perään, nousee, NOUSEE! ...eeeeiih" ...kala lopulta aina hylkäsi perhon. Näin kävi siis muutaman kerran ennen kuin parvi hävisi näkyvistä.

Se on uskomatonta, miten arkoja ja valikoivia nuo isot taimenet tuolla ovat. Kaiken kokoisia, värisiä ja muotoisia perhoja yritettiin tarjota, mutta tuloksetta. Nuo kalat muutenkin tuolla käyttäytyvät oudosti, pyörivät vain tietyllä alueella, eivätkä suoranaisesti ruokaile, vaan harhailevat vain edes takaisin. Voisiko yksi syy olla keskikesän yöttömät yöt, jolloin aurinko ei laske ja päivänvaloa riittää ympäri vuorokauden? Kalat kuitenkin rytmittävät elämäänsä hyvin pitkälle valon määrän mukaan, joten tuo voisi olla yksi syy kalojen outoon käyttäytymiseen. Arvailuja tosin vain tämäkin. Luultavasti emme vain osaa.


Luota tähystäjään.

Vaikka nuo suuret taimenet jäivätkin saamatta, reissu oli erittäin onnistunut. Säät vaihtelivat aina helteestä rankkasateeseen, mikä aiheutti jonkin verran veden korkeuden vaihtelua. Hyttyset tietysti hoitivat hommansa hyvin.


Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta.