Noniin, taas alkaa oleen yksi perhokausi pulkassa, ainakin täällä Vaasan korkeudella. Meritaimenta on käyty koittamassa heittää tuolta Raippaluodon rannoilta, mutta heikoin tuloksin. Havaintoja ollut, mutta perhoon eivät tarttuneet. Venemiehet kahvimyllyineen näyttivät kyllä mallia ja huhujen mukaan rantojen läheltä on hyviäkin saaliita tullut, joten perhomiehen täytyy nyt hieman skarpata. Meritaimenen kalastus nyt taitaa kuitenkin olla sen verran oma lajinsa tässä hommassa, että kauheita paineita saaliin suhteen ei pariin vuoteen vielä ole. Pääasia on että pääsee ulos saariston ilmaa hengittelemään..
















































Kulunut kausi ollut melko hiljainen ja reissuja ollaan saatu järkättyä aika säälittävä määrä, ainakin verrattuna aikaisempiin vuosiin. Täytyy siis tsempata ensi vuonna, että tulee käytyä enemmän uusilla mestoilla, kirjoitettua enemmän juttuja ja räpsittyä sitäkin enemmän kuvia. Nämä ovat siis meidän ensi vuoden lupauksia! Kiitos kolleegoille kuitenkin siitä, että olette jaksaneet käydä kattomassa sivuilla ja lukemassa blogia. Vaikka juttuja ja kuvia on ollut tänä vuonna vähän hintsummin, ovat kävijämäärämme kuitenkin kasvaneet! Kiitos paljon myös niille jotka ovat rohkeasti liittyneet Facebook –ryhmäämme!

Käykäähän hei loputkin ihmiset liittymässä meidän Ruoto.fi - For Fly Fishing –ryhmään Facebookissa. Voitte sitten lisäillä omia kuvia sinne ryhmän albumiin. Olisi mielenkiintosta nähdä millaisissa paikoissa porukka on kesän aikana käyny ja millasia kaloja koukuttanut. Myös kaiken tyyppinen kalastukseen liittyvä keskustelu ryhmässä on sallittua, ellei jopa toivottavaa.

Linkki: Ruoto - For Fly Fishing



Niistä tarroista pakko sanoa vielä sen verran, että siitä yrityksestä jonne tilaus tehtiin ei ole tosiaankaan kuulunut edelleenkään mitään. Liekö konkurssiin mennyt vai mitä, mutta onneksi kukaan ei mitään sinne etukäteen maksanut. Tarrat siis kuitenkin tulossa, mutta siinä menee vielä hetki aikaa. Laitetaan ilmoituksia ja uusi tilauskierros menemään kun löydetään sopiva lafka tekemään työt.


No mutta, ei auta kuin toivotella hyviä jouluja ja painua sitomaan perhoja ensi vuoden varalle. Jos vaikka tänä vuonna sais rasiat täyteen talven aikana. ´/|\''')


- Leo

Jep, eli Ruoto-tarroja edelleen odotellaan painosta. Lafka, josta tarrat tilattiin, lupasi toimitusajaksi pari viikkoa, koska viettivät silloin kesälomaa. Pari viikkoa on nyt venynyt puoleksitoista kuukaudeksi. Yritystä on kuumotettu sähköposteilla, mutta vastausta ei ole kuulunut. Onneksi mitään ei ole vielä maksettu. Toivotaan että saadaan tarrat vielä tämän vuoden puolella.

Taimenen syysrauhoitus pukkaa kohta päälle, mutta eihän se tarkoita, että kalastuskausi olisi pulkassa. Merikarvianjoella rauhoitus on kumottu, joten ainakin siellä voi vetää mp:t virtaavan veden äärellä. Mikäli kirjolohikiusaus ei kiinnosta, on olemassa toinenkin, vähintään yhtä hyvä vaihtoehto:

Hauet. Kun vedet taas alkavat viilentyä, luupäät valuvat matalmpiin vesiin ja lähemmäksi rantoja. Perhokalastajan ulottuville! Suunnitelmissa olisikin tänä syksynä paneutua enemmän hauenkalastukseen. Budjetti ei kuitenkaan ainakaan meikäläisen osalta riitä uusiin, ainastaan hauen kalastukseen tarkoittettuihin aseisiin, vaan 8-luokkainen Orvis TLS, joka on tähän mennessä menestyksekkäästi pyytänyt tyhjää mertsarihommissa, valjastetaan haukikäyttöön. Eiköhän tuolta siimaksikin joku naru löydy.

Seuraavana sitten pitäisi alkaa miettimään, että mihin? Niin että jos joku yleensäkään tätä lukee, saatika jaksaa nähdä vaivaa että raapustaisi kommentin, voi paljastaa meille kaikki lähialueen salaiset haukispotit. Vaasan saaristohan on tuubeja täynnä, mutta pelipaikoille pääsy vaatisi veneen. Sitäkään ei ole, mutta kelluntarengas on hankintalistalla. Renkaalla pääsee jo vähän ulommas rannasta ja sen avulla rannat on helppo kalastaa ns. ulkopuolelta...Tokihan hauen purukalusto on sitä kaliiperia, että peruukkeksi ei riitä normi pedo...monofiili, vaan tarvitaan jämäkämpiä piuhoja. Niistä ja perhoista ym. lisää googlettamalla.

Kuvia ja juttuja, jos/kun saadaan haukihommat käyntiin.

Noniin, eli tämä on uusi kokeilumme. Aluksi teemme yhden erän mutta jos tämä saa tulta alleen niin varmasti näitä saa myös jatkossakin.

Kyseessä on siis Ruoto-autotarra. Tarra on A5-paperiarkin kokoinen, ikkunan ulkopuolelle liimattava, jossa logo ja tekstit ovat valkoisella.

Jos siis olet halukas koristamaan ooppelisi ikkunan meidän Ruoto-logollamme, lähetä kipinkapin sähköpostia osoitteeseen info(at)ruoto.fi. Kun tilauksia on tarpeeksi, lähetämme tilauksen eteenpäin firmaan joka nämä väkertää. Toimitus teille arvon tilaajat tapahtuu kirjekuoressa ja hintaa kertyy 5€ +postikulut, eli yhteensä max. 6-7€. Maksu tapahtuu helpoiten etukäteen tilisiirrolla. Tarkan hinnan ja pankkitiedot saat sähköpostiisi tilauksen yhteydessä. Tarra lähtee postiin kun maksu näkyy tilillämme.

Tarra (Tuo taustalla oleva C ei siis tule lopulliseen tarraan)

Ruoto.fi

Terveisiä Thaimaasta! No niin, kaksi kolmasosaa Thaimaan reissusta on nyt takana, eli vajaa kuukausi tätä taivallusta vielä siis edessä. Perusarki on koostunut lähinnä koulusta, syömisestä, uimisesta altaalla ja välillä armottomassa jumituksesta. Onpas tässä välillä jaksanut jopa käydä lätkimässä golfia rangella tai pyörimässä Bangkokissa. Opiskellaan siis tällä hetkellä Rangsitissa, joka sijaitsee n.40km Bangkokista.

Koulua on siis meillä neljä päivää viikossa, joten reissattuakin on tullut jonkin verran. Koulun järkkäämien reissujen lisäksi ollaan käyty muun muassa, Koh Sametilla, Hua Hinissa ja viimeisimpänä 11 päivän lomalla vedimme Phuket – Phi Phi – Railay Beach(Krabi) –reitin. Tämä loma oli aivan mahtava! Kunnon paratiisi paikkoja löytyi ja tuli harrasteltuakin kaikennäköistä. Käytiin paljon snorklaamassa, sukeltamassa ja yhtenä päivänä päästiin kalaankin.

Kyseinen kalareissu päätettiin toteuttaa Phi Phi –saarella. Hintaa kokopäivän reissulle longtailboatilla kertyi sellaiset 4600 bahtia per vene, eli tämän hetkisellä kurssilla noin 100€. Hintaa ei siis voi moittia, etenkin kun meitä oli viisi henkeä jakamassa tuota satkua.

Lähtö oli noin 09:00 ja päivä aloitettiin kalastamalla syöttikaloja. Paatti vedettiin parkkiin rannan lähettyville ja aloimme vetämään litkoilla pikkukaloja. Kun sumppu saatiin täyteen erivärisiä ja näköisiä kaloja, suuntasimme kauemmas rannasta etsimään jotain vähän suurempaa, purjekaloja. Taktiikka oli laittaa syöttikala elävänä selästä koukkuun, laittaa parin metrin päähän kalasta koho (joko pala styroksia tai muovipullo, mitä nyt oppaalla sattuikaan olemaan käsillä) ja antaa kalan suunnistaa vedessä ihan omia reittejään noin 40m pääsää veneestä kunnes sitten purje-evä iskee.

Ensimmäistä kalaa ei tarvinnut kovin kauaa odotella, kun kovan kaatosateen alkaessa ensimmäisessä kelassa alkoi räikkä huutamaan. Hypyt paljastivat siimanviejän purjekalaksi. Väsytyksen ja oppaan ripeän koukutuksen jälkeen, kala oli veneessä. Opas heitti nopean arvion: ”10kilos”. Oli ihan kuumottavaa kun pieni puuvene on muutenkin täynnä ihmisiä, ja sitten sinne vedetään joku kymmenen kiloinen purjekala terävän nokkansa kanssa riehumaan kaiken keskelle. Nyt on muuten Visionin paita ihan purjekalan veressä, jos ei pesussa lähde pois niin pääsee illalla joenvarressa nuotiolla kehuskelemaan kalakavereille: ”arrvatkkaas poijjaat mitäs tässä on!..”.

No mutta, uutta syöttiä koukkuun. Tämän jälkeen tuli vielä kaksi tärppiä joista molemmat pääsivät irti. Mehän oltiin aivan innoissamme, että jos tapahtumat jatkuvat samalla tavalla, meillähän on puolenpäivän aikaan paatti ääriään myöten kymppikilosia kaloja. Noh, sateen loppuessa myös tapahtumatkin loppuivat. Vaihdoimme paikkaa muutaman kerran, syötiin lounasta ja ongittiin syöttikaloja, mutta isojen vapojen kärjissä ei näkynyt minkäänlaista liikettä.

Noin parintunnin hiljaisuuden jälkeen seuraava purjekala oli siiman päässä. Jälleen kerran saimme todistaa komeita loikkia ja vei se siimaakin aikalailla. Väsytys kesti noin 30 minuuttia, josta varmaan vartti meni veneen ympäri juostessa kun tumma hahmo kiersi ympyrää meidän alapuolella. Loppujen lopuksi kala saatiin veneeseen ja tällä kertaa oppaan arvio oli noin 20kiloa. Tämä oli vielä paljon upeampi yksilö kuin edellinen. Purje oli aivan ehjä ja valtava, ja se loisti auringossa kauniin sinisenä. Tämän jälkeen onnistuin vielä mokaamaan yhden kalan ennen kotiin lähtöä, joten päivän saalis jäin näihin kahteen purjekalaan.

Paikalliseen tapaan, kalat menivät ruuaksi. Pienemmän kalan annoimme firmalle joka järjesti tämän kalareissun, suuremmasta otimme pari hyvää palaa itsellemme ja loput sai meidän kalaopas/venekuski. Kalapalat kävimme viemässä lähimpään ravintolaan missä ne valmistivat meille puolessa tunnissa hyvät ruuat neljällä eurolla. Siis neljällä eurolla koko porukalle, ei per henkilö.

Mutta, tällaista täällä! Teillä siellä Suomessa on vissiin jo kalastuskausi pikkuhiljaa vauhdissa. Lueskelen täällä aina iltasin netistä kateellisena ihmisten juttuja tämän kevään kalareissuilta. Kyllä huvittaisi jo kovasti päästä viskomaan perhoa!! Noh, vielä kuukausi tosiaan pitää heittokättä rauhoitella ja sitten pääsee taas koskenvarteen. Sitä odotellessa!!

Kireitä!!

- Leo

Tein lähes vakiokalustoon kuuluvan Vahteran Miikkan kanssa pyörähdyksen Aurajoen Nautelankoskelle aurinkoisena lauantaina. Kalastimme isoimmat montut ja alaosan suvantoalueen, kaloista ei kuitenkaan ollut havaintoa. Vesi oli vielä aika korkealla ja kylmä pohjoistuuli teki tehtävänsä. Jopa niinkin huolella, että vaparenkaissa ja siimassa oli havaittavissa pientä jäätymistä, vaikka ilman lämpötila oli kuitenkin plussan puolella. Vaikka kalastusrupeama jäikin lyhyenlaiseksi, ihan mukava fiilis silti jäi. Voisi sitä kai lauantaipäivän huonomminkin viettää.

Nyt se on sitten kalastuskausi 2009 avattu. Lähdimme siis kalakoululta Las Pargasista kootun 4-hengen partion voimin kun Leo vielä nauttii Thaimaan hot seasonista ja Kartsakin luuhaa ties missä työmatkoilla. Mukana olivat itseni lisäksi Mikko, Miikka ja Arto. Viimesen päälle kalamiähiä.

Luvat ja majoitus varattiin 27. päivälle maaliskuuta Herraskoskelle, joka on pieni koskialue Virroilla. Lähdimme perjantai-aamuna ajelemaan kohti määränpäätä ja perille saavuimme hieman ennen puolta päivää. Luvat ja mökin avain lunastettiin Virtain Teboililta. Majoituspalveluna toimi siis kosken rannalla oleva mökkipahanen. Kun kamat saatiin mökkiin ja painuttiin pihalle katselemaan vähän ympäristöä, joku luupää keksi jättää avaimen pöydälle ja lyödä oven lukkoon. Ei siinä muuta ku uudestaan Teboilille ruinaamaan vara-avainta.

Vara-avain saatiin ja päästiin tuvan lämmitykseen. Mökissähän ei siis ollut sähköä, joten mörskä oli saatava lämpimäksi naurettavan kokoisella hellalla, joka oli olevinaan myös kamina. Polttopuita ei tietenkään ollut valmiina, joten alkulämpöä lihaksiin saatiin kätevästi pienellä halonhakkuuepisodilla. Kun vihdoin saatiin tuli siihen säälittävään laitokseen, alkoi mökissä oleva lämpömittari hitaasti kohota -14 C:stä ylöspäin. Ulkona lämpötila oli siinä nollan korvilla. Lohduttavaa.


Pöntön lämmetessä puettiin kahluuhousut päälle, koottiin vavat ja perukkeeseen sidottiin viime viikkoina kovalla tohinalla askarrellut sumarijäljitelmät. Odotukset olivat korkealla sumukorentojen (hankikorri, Taeniopteryx nebulosa) suhteen, sillä yleensä tähän aikaan vuodesta niitä alkaa näkymään koskien rannoilla. Tämä keväinen ilmiö on myös monelle perhoäijälle merkittävä, koska kyseinen ötökkä on talvijumituksesta toipuvalle taimenelle mieluisaa ravintoa.


Hankikorri on siis koskikorentolaji, joka kuoriutuu keväällä, kun päivän pituus on noin 12 tuntia. Toukat eivät kuoriudu, jos ilman lämpötila on pakkasen puolella, joten meidän lisäksi myös nämä otukset toivoivat päiväksi auringon paistetta. Päivä olikin aurinkoinen, mutta viimepäivien yöpakkasien ansiosta itikat olivat päättäneet lykätä kuoriutumistaan tuonnemmakss, eikä hangilla nähty tepastelevan kuin muutama hassu yksilö. Jotta taimenet aktivoituisivat sumareilla herkuttelemaan, vaatii se yleensä ns. massakuoriutumisen. Kaloista ei siis näkynyt jälkeäkään, joten sumarijäljitelmät alkoivat pikkuhiljaa vaihtua muihin perhomalleihin.


Siinä se päivä kului mukavasti kalastellessa ja auringossa paistatellessa. Yksi taimen kävi kosken loppuliu'ussa retuuttamassa meikän valkoista marabou-muddleria, mutta pääsi piruvie sekin sitten karkuun. Se jäikin sitten ainoaksi kalahavainnoksi.


Aurinko alkoi laskea ja ilma kylmeni niin, ettei kalastuksesta enää tahtonut tulla mitään siiman ja vaparenkaiden jatkuvasti jäätyessä ja illan pimetessä. Siirryimme siis mökille, jonka olimmekin päivän aikana saaneet kodikkaan lämpimäksi. Ilta sujui syödessä ja korttia pelatessa myrskylyhtyjen luodessa tunnelmaa tupaan. Kiuas hoiti myös hommansa, kunhan sien ahnasta kitaa ruokki vähän väliä sopivan kokoisilla klapeilla. Kaikenkaikkiaan reissu oli mukava ainakin omasta puolestani, mitä nyt vähän jäi se karkuutus närästämään, mutta sellaista se on.


Kiitokset reissusta Mikolle, Miikkalle ja Artolle! Pahoittelen että kuvat on miten sattuu, mutta en oikein hallitse tuota kuvien lisäämistä/asettelua, mutta koittakaa elää sen kanssa. Hyvää kevättä ja kireitä siimoja kaikille!

Jyri

Istuskelin eräs päivä toimistolla, tuijottelin tietokoneen näyttöä ja mietiskelin niitänäitä. Yhtäkkiä iski paniikki ja kylmät väreet vierähti selkää pitkin! Minähän lähden Thaimaaseen jo kahden viikon päästä!! Sehän tarkoittaa sitä, että pahimmillaan joudun olemaan erossa perhovavasta kolme kuukautta! Tämä kuulosti kamalalta ja päätin että joenvarteen on päästävä, hinnalla millä hyvänsä! Kun sitten kaikki kaverit peruivat reissun, toiset paremmalla syyllä kun toiset, päätin lähteä yksin. Kohteeksi valitsin Merikarvianjoen, koska se oli suhteellisen lähellä ja uskoin että siellä olisi parhaimmat mahdollisuudet kalaan.

Pääsin matkaan lauantai aamulla klo 07 jälkeen ja olin joella siinä klo 10 pintaan. Lupia ostaessa Köffin tädin katsoivat minua kuin hullua, joten päättelin ettei joella pitäisi olla kovinkaan ruuhkaista. Oikeassa olin, ei jäljen jälkeä. Lumi oli aivan koskematonta ja joki oli aivan huimaavan hienon näköinen. Kaikki oli niin valkoista ja pehmeetä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan ajattelin ensin kalastella Lankosken montut ja sitten suunnata Puukoskelle. Lyhyen päivän takia päätin kuitenkin kalastella koko päivän Lankkarilla, ensin luonnonuoman ja lounaan jälkeen voimalaitosuoman. Kosken vaihto veisi vain liikaa aikaa.

Saalis jäi heikoksi (n. 25cm pikkutaimen iski oranssi-mustaan zonkkeriin), mutta reissu oli muuten kovin antoisa. Pääsi rentoutumaan joenvarteen ja se tulikin tarpeeseen! Nyt ehkä pärjää reissun yli ilman pahimpia vieroitusoireita. Kyllä siellä Thaimaassakin tulee kalasteltua, mutta pelkäänpä ettei sieltä pahemmin perhopaikkoja löydy.

Kertokaahan ihmeessä ihmiset jos olette käyneet Thaimaassa kalassa!! Itselläni ei kokemuksia sieltäpäin ole. Tiedän että jotain monneja ne siellä vetelee, mutta eipä se niiiin paljon houkuttele. Onko jotain perhokalastus mahdollisuuksia? Kommentoikaa!!!

Syksy tuli, koskilla alkoi olemaan kausi lopuillaan, kun rauhoituskin on päällä, ja kaverit hajaantuu jälleen Vaasasta muualle opiskelemaan lukukaudeksi. Mitäs nyt? Kalaan on päästävä, mutta ei Vaasan lähettyvillä ole oikein paikkojakaan, eikä viitsi ajella yksin 200km ja takaisin että pääsisi joenrantaan. Päätin siis kokeilla jotain uutta! Olen kuullut joskus villejä huhuja sellaisesta kalasta kuin meritaimen ja sen kalastuksesta merellä. Tämä laji on aivan toista kuin mihin olen itse tottunut, kalastetaanhan siinä lähes seisovassa vedessä.

Kävin juttelemassa paikallisessa kalastus liikkeessä asiasta ja kaverit sanoivat että olivat joskus saaneet rannalta heittämällä perholla meritaimenia Raippaluodosta. Innostuin heti! Jonkun aikaa kuitenkin joutui odottamaan ennekuin pääsi kalaan, koska kuuleman mukaan paras veden lämpötila meritaimenen kalastukseen olisi alle 7 astetta, nyt se oli vielä 12-13 astetta. Odotellessa vierähti sellainen kuukausi, pari ja sinä aikana koitin vähän tutustua lajiin ja sitoa perhoja. Päätin sitoa aluksi ihan perinteisiä pinkkejä ja oransseja zonkkereita, jos ne koskessa kelpaavat niin miksi ei meressäkin. Kuulin että Drags Devilitkin olisivat kovia tähän harrastukseen, joten sidoinpa muutaman sellaisenkin. DD:ssä pitäisi kai perinteisesti olla mylarputki runkona, mutta kun minulla ei sitä ollut päätin kokeilla kiertää yksinkertaisesti tinseliä rungon ympärille, ihan hyvältä se ainakin näytti. Myös kirkkaita ja tummia marabou striimereitä päätyi rasiaan. Tulipahan myös jokunen katkajäljitelmäkin sidottua, mutta muistaakseni ne ei päässeet koskaan edes veteen asti.

Odotellessa vesien viilentymistä, yritin etsiä tietoa meritaimenen kalastuksesta, esim. uittotyylejä, hyvien ottipaikkojen tunnusmerkkejä, yms. Tämä osoittautui kuitenkin melkoisen haastavaksi, koska minun googletus taidoillani ei löytynyt juuri mitään tietoa tästä aiheesta. Miksi näin?! Meritaimenen uistelusta ja koskikalastuksesta löytyi luonnollisesti informaatiota pilvinpimein, mutta tästä ei millään! Saattoi olla kyllä miehessäkin vika, ei olisi ensimmäinen kerta. Jos joku lukijoista tietää hyviä sivuja, laittakaahan tulemaan vaikkapa kommentin merkeissä! Se olisi erittäin toivottavaa.

Kun vedet viimeinkin viilenivät, heitin vauhdilla kamat aamulla autoon ja lähdin painelemaan kohti Raippaluotoa. Matkaa tulee täältä Vanhasta Vaasasta sellaisen 50km per suunta, joten ihan kivenheiton päässä ei tämäkään paikka ole. Sain vähän aikaisemmin jo vihiä hyvästä ottipaikasta, joten sinne siis! Perillä auto parkkiin, kamat kasaan ja rantaan.








Huh! Olipas heitot ruosteessa!! Varmaankin pitkään jatkuneen koskikalastuksen vaikutuksesta. Eikä tämä hirveä myrskykään auta tilannetta. Noh, ensimmäinen kerta meni heittoja harjoitellessa, ja niin meni sitäkin seuraava reissukin. Tuulisolmuja oli perukkeessa jatkuvasti yli sallitun rajan ja välillä oli perho poskessa kiinni. Ai kun on tämä niin mukavaa! Mutta mukavaa se tosiaan olikin. Maisemat oli upeat, niin myrskyssä kuin poutasäässäkin, ja mahtavinta oli päästä oikein kunnolla viskomaan pitkästä aikaa, kun oli takaheittotilaa. Hetken päästä ei tuulikaan enää häirinnyt heittoja. Perhoja tuli kokeiltua kaiken näköisiä, mutta ei millään mitään tapahtumia. Olen käsittänyt että meritaimen on niin harvassa, etenkin täällä Vaasan korkeudella, etten siitä masentunut. Lisäksi tulihan koskellakin ensimmäiset kaksi vuotta heitettyä lähes tyhjää. Tälle harrastukselle voin antaa hyvillä mielin kolme vuotta aikaa! :)
Kausi minun osaltani taitaa olla nyt ohi, koska viimeisellä kerralla rannat olivat jo pahasti jäässä Raippaluodossa ja puolentoista kuukauden päästä minä lähden kolmeksi kuukaudeksi Thaimaaseen vaihtoon. Siellä ei paljon mertsaria kalasteta. Suomen osalta kevätsesonki, meritaimenen kalastus merellä ja koskissa, menee minulta siis pahasti ohi. Juuri kun pääsi vauhtiin. Koitan kuitenkin päästä Thaimaassa kokeilemaan paikallista kalastusta ja kirjoittelen siitä sitten enemmän tänne blogiin. Niiltä on parempi löytyä perhovehkeitä sieltä!

Merellä meritaimenen kalastus oli kuitenkin aivan mahtavaa ja varmasti tulen käyttämään jokaisen mahdollisen päivän ensi kaudesta hyväksi tämän jalon harrastuksen parissa ja ehkä minut joskus palkitaan. Jyri opiskelee tällä hetkellä Paraisilla ja siellä kausi vielä käsittääkseni jatkuu pitkään, joten kireitä sinne! Ehkä sieltä päin kuuluu sitten enemmän saaliskertomuksia. Minä jään odottelemaan Thaimaan kalastusta ja sitäkin enemmän kesän tulevia reissuja.

Hyvää alkanutta vuotta 2009!!

- Leo